tiistai 16. joulukuuta 2014

Paidan hinnoittelu ja pesuohje

 
 

Sidoksia

Palttina= Yksinkertaisin kaikista kudoksista. Yhtä paksut loimi- ja kudelangat kudotaan yhteen yksi toisensa jälkeen. Kankaan oikea ja nurja puoli ovat samanlaisia. Voidaan muunnella monilla eri tavoilla mm. materiaalit, värit, vahvuus, tiheys. Käytetään esim. lakanakankaissa, pöytäliinoissa, paita- ja puserokankaissa ja päällysvaatekankaissa.

Toimikas= Kude- ja loimilangat muodostavat viivoja, jotka kulkevat vinottain kankaan yli. Löyhempi kuin palttinassa. Kankaita mm. denim, gabardiini, shetland ja tuill.


Satiini (Pomsi)= Pitkät lankajuoksut, sileää, tasaista, kiiltävää ja joustavaa. Kankaita mm. duchesse, molski, charmelaine. Käytetään vuorikankaissa ja pöytäliinoissa.


keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Lukio aikoja



Lukio aikana tein mekon kuviksen päättötyönä ja valokuvasin ja muokkasin kuvia ja lopputulos oli tämä. Tein mekon ilman mitään kaavoja ja oli ensimmäinen vaate minkä olen koskaan tehnyt. Mekkoa tehdessäni, minulla ei ollut mitään hajua mistään, mutta onnistuin silti tekemään tämän maksimekon. Nykyään onneksi osaan tehdä kaavoja, kuositella, ommella paremmin ja tarkemmin.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Kaulusharjoituksia


Samalla kun teimme kauluksia, tein liivin ajankuluksi maastokuvioisesta kankaasta. Kaulukseen tein pystykauluksen ja liivi on lyhyt mallinen.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Hame



1.Jaksossa teimme hameen ja itse päätin tehdä tällaisen. Hameen tekemisessä tuli ongelmia, koska kaava oli tehty väärin. Kankaan valinta oli vaikea, koska en tiennyt millaisseen halusin. Mutta lopulta löysin tämän tumman kankaan. Hameessa on edessä sivuihin menevät muotolaskokset, mutta muuten on ihan perusmallinen.